Mitutoyon avajaiset (Eurometalli 9/2012)

Mitutoyo M3 Solution Center laskeutui Pirkkalaan

Mitutoyo Scandinavia AB on avannut omat näyttelytilat Tampereen kylkeen Pirkkalaan. Hyvien kulkuyhteyksien päässä ohitustien ja Pirkkalan lentokentän läheisyydessä sijaitsevien uusien toimitilojen avajaisia vietettiin 3. lokakuuta arvovaltaisen kutsuvierasjoukon tilaisuutta juhlistaessa. Jatkossa koordinaatti- ja videomittauskoneet ovat nähtävissä ja koettavissa laajalla repertuaarilla kompaktissa näyttelytilassa.

Mittalaitteiden valmistukseen erikoistunut Mitutoyo toimii yli sadassa maassa. Yli 4000 työntekijää maailmanlaajuisesti työllistävä japanilaisvalmistaja haluaa panostaa paikallisuuteen. Tämän vuoksi Tukholmassa toimiva Mitutoyo Scandinavia halusi perustaa oman sivuliikkeen Suomeen.

– Suomi on iso maa, joten on tärkeää saada oma toimipiste tänne. Tampere ympäristöineen on vireää teollisuusaluetta ja lisäksi täällä järjestetään paljon alan messuja. Pirkkalan toimipisteestä vastaava myyntijohtaja Harri Salmi on kaiken lisäksi kotoisin tältä alueelta, joten kenttä on hänelle tuttu. Suomeen on toimitettu vuosien varrella paljon erilaisia Mitutoyon mittauskoneita ja -laitteita ja teemme parhaamme, että pystymme tulevaisuudessakin tuotteillamme kehittämään suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä, kertoo toimitusjohtaja Per-Erik Pilestad, Mitutoyo Scandinavia AB. 

Reippaasti liikkeelle

Mitutoyo Scandinavia on toiminut reilun vuoden omana organisaationaan Suomessa. – Toiminta on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Suomen yksikkö on edennyt tavoiteluvuissa ja erilaisia mittauskoneita manuaalitoimisista isoihin CNC-ohjattuihin on toimitettu asiakkaille useita kappaleita. Ensi vuodelle on tavoitteena Suomessa kasvattaa tasaisesti erilaisten mittauskoneiden- ja laitteiden toimituksia, puntaroi Pilestad.

Suomalainen luottaa suomalaiseen

Harri Salmi on Pilestadin kanssa samoilla linjoilla. – Mitutoyo haluaa panostaa paikallisuuteen. Se on oikea tie, sillä esimerkiksi suomalainen luottaa kaupanteossa suomalaiseen, niin se vaan on. Monelle on myös tärkeää, että huolto- ja koulutuspalvelut ovat kotimaisia. Meillä näistä toiminnoista vastaa huoltoinsinööri Antti-Pekka Rikkinen. – Suomessa on kilpailu kovaa, myös mittalaitemyynnissä. Meillä on hyvät asetelmat markkinoilla Mitutoyon laajan tuotevalikoiman, insinööritaustan ja tuoreiden näkemysten ansiosta. Mittalaitteet ovat huipputeknisiä, joita ei voi myydä tai huoltaa asiantuntevasti muut kuin alaan erikoistuneet toimijat, arvioi Salmi.

Avajaiset.JPG

Lue koko Eurometallin (9/2012) tästä linkistä.